Sain jo tammikuussa toimeksiannon suunnitella sukat miehen ikään ehtivälle sukulaispojalle, joka vietti lapsuutensa Kajaanissa ja harrasti mäkihyppyä ja tietotekniikkaa.
Muistan Vimpelinvaaran nyttemmin jo puretut, ikoniset hyppyrimäet, jotka pääsivät itseoikeutetusti sukanvarteen.
Näistä mäistä on sankari monet kerrat leiskautellut läpi talvipäivän ja hileisen ilman.
Hyppyrimäkien alle ikuistin Kajaanin linnanrauniot, raatihuoneen ja rautatieaseman raiteineen. Sieltä juna puksutteli sankarin etelään ensin opintoihin, ja sitten työ- ja perhe-elämään.
Toiveena olivat melko pitkävartiset saapassukat, mutta aivan polvipituisia en tahtonut miehelle käytännön syistä tehdä.
Malli: oma
Lanka: Seitsemän veljestä
Puikot: 3,5
Jalkateriin ikuistin sankarin toisen sydämenasian: tietokoneet.
Yhden jalkaterän täyttää blue screen of death, käyttöjärjestelmän kaatava virhetila, ja toisen ensimmäinen koodinpätkä, josta monen ohjelmoijan ura alkaa.
Hello world on sankari toivottanut myös elämänsä naisille, vaimolleen ja tyttärilleen, ja heidät kirjoin lopuksi sukkaan.
Sankari oli mittatilaussukista ilmeisen otettu, vaikka saikin ne keskellä hiiluvinta hellettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti