maanantai 28. joulukuuta 2020

Äidin synttärisukat

Kaupunkisukkasarjani sai syksyllä jatkoa, kun suunnittelin äitini 70-vuotislahjaksi Kajaani-sukat.

Malli: oma

Lanka: Nordian Oiva

Puikot: 3,0

Lapsuudenkaupunkini sukat ovat kauan vartoneet vuoroaan, ja koska nälkämailla kaikki on pientä ja muutenkin matalaa, pohdin pitkään, mitä maamerkkejä sukkiin poimisin. Vaan alkoihan niitä sitten pulpahdella, yleisesti tunnustettuja ja itselle tärkeitä tiloja. 

Äidin mallia tuunasin jo valmiiksi vähän: neuloin varteen hänen lapsuudenkotinsa vaarat, ja vaaran kainaloon kesämökin, jossa olen itsekin lapsuuteni heleimmät hetket viettänyt. 

Sukanvarressa koreilevat Kajaanin kirkko, raatihuone ja taidemuseo, ja jalkaterässä seminaari, Kaukametsä ja varsinkin uimahallin liukumäki, jonne mummu usein vie muksumme ilakoimaan. Tietenkin siellä ovat myös kaupunginteatteri ja linnanrauniot joutsenineen ja tervaveneineen, sekä ällistyskäkkärä eli Suuri Aika, Urho Kekkosen muistomerkki. 

Äidin sukkiin neuloin kaksi KAKSia eli sairaalaa: uuden ja vanhan, jossa äiti teki elämäntyönsä auttaen vauvoja maailmaan. 

Näistä tuli aika ihanat. 

Tarkoitukseni on ohjeistaa myös Kajaani-sukat, mutta talonteko on viime aikoina haitannut harrastuksia ja hidastanut tikkujen kilkettä. 



Onneksi poikamme jatkaa kädentaitojen vaalimista. 



Tikkunuottani täytti marraskuun lopussa 14 vuotta, mutta vaikka tahti on vitkastunut, tikut jatkavat verkkaista tanssiaan kotikuusen suojassa. 



torstai 10. joulukuuta 2020

Pipokaupalla itsensä ylityksiä


Tänä syksynä Tikkunuotta on jäänyt nopen osille, sillä Kodinpunonta rakennustyömaalla on niellyt kaiken aikani ja tarmoni.

Olen pohjamaalannut moneen kertaan kaikki neljä kamaria....

saumannut kolmen huoneen seinät (kahden vessan ja pesuhuoneen) ja neljän lattiat (edellisten lisäksi myös pukuhuoneen),

...laminoinut koko yläkerran lattian ja tapetoinut kaikki kamarit ja yhden seinän aulasta ja eteisestä. 

En olisi kuuna kullan valkiana uskonut taipuvani moisiin sirkustemppuihin, mutta tylsyys on luova olotila ja juutuuba mainio opettaja! Työpanokseni ansiosta pääsimme muuttamaan marraskuun lopussa keskeneräiseen kotiin, jossa elelemme nyt iloisessa sekamelskassa laatikkoleikin keskellä. 

Jätimme hellät jäähyväiset vuokrakolmiolle, joka tarjosi meille kodin hometuhon jälkeen 4,5 vuoden ajan. Koti tutuilla kulmilla Pispalassa - liki lasten koulua ja kavereita - pelasti lastemme lapsuuden ja meidät vanhemmat katkeroitumiselta, ja saimme elää täyttä, onnellista elämää hometalo-oikeudenkäynnin ja paritalon rakentamisen ajan. 

Värkkäsin lämminsydämisille vuokranantajille kiitokseksi Pispala-pipot ja mukit.

Pipoista voi bongata tutut maamerkit - remontista palanneen haulitornin ja siihen menneen Pispan koulun -  

...kirkon, Vaakon nakin, Cafe Pispalan ja Tahmelan rantaikonin, suojellun kynäjalavan. 

Poikkeuksena edellisiin neuloin näihin pipoihin myös vuokrakotimme, jossa keittiö on kodin sydän. 

Tuossa kodin sydämessä on kupeittemme keskimmäinen hedelmä opetellut virkkaamaan ihan itse amigurumeja. 



Äidinsydämeni hykertelee ylpeydestä, ei ainoastaan pienten käsien, vaan myös vilitossun temperamentin takia: poikamme luonteenlaatu on lähempänä elohopeaa kuin tasamaata, joten jokaisen luomuksen loihtiminen vaatii normaalia suuremman kopallisen malttia ja sinnikkyyttä, mutta onnistuu! Ja voi sitä hartautta, jolla hän käsityön lumoihin antautuu! 



Ensimmäisten luomusten jälkeen hänen käsialansa on napakoitunut ja silmukat tasaantuneet, ja poksuja pulpahtelee kuin lankakoppaan olisi viritetty lure. "Mitä mä tekisin" on vaihtunut kysymykseen "mitä mä sitten virkkaisin"