maanantai 31. lokakuuta 2022

Yhden talven salmiakkisukat

Kupeittemme ensihedelmä kasvaa Obelix - tai ainakin hän viruttaa jalkateriään taikapadassa! 

Sukat ehtivät siis kutistua ennen kuin kuluvat puhki, ja iltojeni ilokseni sain jälleen neuloa hänelle yhden talven salmiakkisukat. 

Malli: oma

Lanka: keskivahva sukkalanka

Puikot: 3,5

Kätkin sukkiin salmiakkia kolmessa muodossa: varteen pyöreää, jalkaterään vinoneliötä...

...ja kantapäähän salmiakkimattoa. 

Joustimessakin voi nähdä suosikkikarkin kuvion. 

Sukat vetäistiin heti kovaan ajoon eli jatkuvaan käyttöön, ja siinäpä kaunein kiitos äidille!


tiistai 4. lokakuuta 2022

Perhoskoirasukat

Sain jo kesällä suunnitella tilaustyönä synttäri- ja eläkelöitymislahjan, jonka aiheena oli uuden elämänvaiheen mahdollistama pieni perheenjäsen. Niin syntyivät perhoskoirasukat. 

Malli: oma

Lanka: keskivahva sukkalanka

Puikot: 3,5

Sain suksutella hauvaa esiin useamman puru(luu)n verran, ennen kuin se alkoi edes etäisesti näyttää esikuvaltaan, eikä esimerkiksi naalilta tai lepakolta. 

Perhosella oli tietenkin paikkansa nimikkokoiransa sukissa.

Jalkaterän kirjoin tassuin ja kukkasin - tai korvapuustein. Onneksi pullakin sopii lahjansaajalle, joka on varsinainen jauhopeukalo! 

Sukat olivat iloksi ja ihanaksi!