torstai 20. elokuuta 2020

Kasvimaasukat

Tänä kesänä kaikki liikenevä aikani on uponnut raksalle ja ollut muusta mukavasta - kuten puikoilta ja palstalta pois - mutta vanhana (ja nurmettuvana) puutarhurina kasvattelin sentään unelmieni kasvimaan sukkiin. 

Malli: oma 

Lanka: Seiskaveikka tai vastaava jämälanka 

Puikot: 3,0

Kuviot versoivat vähän lennossa, matkan myötä. Aloitin auringonkukista, joita kasvattelin palstani aidaksi alkuvuosina (vuodesta 2007 lähtien), ja kukkasiin neuloin ruiskukat ja orvokit. 

Herneet ja kesäkurpitsat ovat herkkuamme, jälkimmäinen etenkin suunkaimassa kakussa. 

Retiisit ja porkkanat jäivät kaipailemaan naatteja, mutta niiden kirjomiseen ei sinnini enää riitä. 



Ja mikäs siellä varpaissa kipruttelee? Tietenkin puutarhurin paras pikku apulainen: kastemato tai kaks! 


On aika ottaa askel kohti uutta, ja villasukissa se on helpompaa.