Kävin hirvistelemässä hintoja lastenvaatekutsuilla. Palattuani otin sakset pihiin käsiini ja urakoin puntille pinon kerhopaitoja.
Malli: SK 1/2009 (?)
Kangas: Nanson joustofroteeta
Etumukseen värkkäsin maantien.
Puntin toiveesta kupeille kipusi myös keollinen muurahaisia.
Kangas: Nanson trikoota
Malli: kuten edellä
Tilauksessa oli myös palikkapäinen hirviö, joka kesyyntyi käsissäni robotiksi.
Murkut piirsin kangastussilla, robotin aplikoin.
Vilitossu sai pöksyt, joiden mallin kopsasin muistinvaraisesti lastenvaatekutsuilta.
Kangas: Nanson joustofroteeta ja resoria
Nalle nappisilmä keikkuu pepulla.
Tamineiden hinta jäi kymmenykseen ostokamppeista ja kankaiden laatu on taatusti priimaa. Edelliset tekeleet ovat yhä käytössä, eikä niissä näy nukkaa, nyppyä tai haaltumaa.
Ehdin vielä värjätä lankaa mennäkesäisillä seitikeillä, joita anoppi on varoikseni vaalinut. Niistä irtosi ihana puna, mutta piharatamo (alinna) ei totisesti ole mikään värjäyskasvi, vaikka kirjallisuus muuta väittäisikin!
Vedetään nuottaa, saadaan neuleita. Tikuille silmut, kissoille solmut, valmista vähä kerralla. Kups kerät konttiin!
keskiviikko 29. elokuuta 2012
perjantai 3. elokuuta 2012
Pöksyjä poikineen
Junailimme kuukausi sitten kesäretkelle kotikonnuilleni, jossa minulla on usein enemmän aikaa ja intoa kuin varsinaista tarvetta tehdä jotain. Tällä kertaa tikkasin kipputorikamppeita uusiksi.
Puntti sai aarteenetsijän työpöksyt miesten reisitaskuhousuista (1,5 euroa).
Malli: May B. Langhellen kirjasta "Siksakkia. Ompele lapselle käytetystä uutta"
Kangas: kirppispöksyt
Taskuihin mahtuu puoli maailmaa, jota tänä kesänä kotiin kantautuukin - pullonkorkki, popniitti tai pala betonia eivät ole pikkupojan silmissä roskia vaan aarteita. Keräilijä-ihmisen kesät mukailevat kulttuurievoluutiota; käpykauden, kivikauden ja keppikesän jälkeen elämme aarreaikaa. Mitähän ensi suvena?
Takamuksen taskunpaikat korvasin ehjällä kankaalla ja saksisulkeisissa syntyneen palkeenkielen piilotin merkin alle.
Lahkeensuista sain vielä shortit vilitossulle.
Malli: sama kuin edellä
Kangas: sama kuin edellä
Summanmutikka ei ole tarkin tapa kaavoittaa, ja niinpä toisesta housukappaleesta tuli liian kapoinen. Ompelin takasaumaan kiilan jämäpalasta, ja hyvä tuli - hienompi kuin ilman haveria!
Kierrätyshenkinen veljeni sai kesähousut judopuvun takista (2 euroa).
Malli: jokin vanha SK, kenties 3/2004
Kangas: judopuvun takki
Värin vaihdoin maahiselle miehelle mieluisammaksi "tummanruskealla" Dylonilla - jonka värjäysvoima on jokseenkin sama kuin kuralätäkön.
Valjusta ja läikikkäästä väristä huolimatta näistä sukeutui kuulemma heti lempipöksyt - etenkin kun veli harrasti judoa joskus poikosena. Mikäs parempi kiitos tekijälle!
Tilkuista liittelin vielä kameranyssäkän veljelle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)