Näytetään tekstit, joissa on tunniste KAL. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KAL. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. tammikuuta 2026

Sukkia sylin ja sydämen täydeltä

Syksyllä minua vaivasi lamaannuttava neulejumi: lanka karvasteli käsillä ja puikot jököttivät mykkinä pystypiikkeinä kerissä, eikä mistään tahtonut tulla mitään, varsinkaan valmista. 

Yhdet Yötaivaat sain sentään kotisukiksi neulottua.  


Malli: oma

Lanka: keskivahva sukkalanka

Puikot: 3,5 


Pitkän pimeän päätteeksi koitti lopulta joulukuu, ja KALit (knitting-along) alkoivat kilkatella kutsuvasti kaikkialla. 

Silmäilin salavihkaa Taimitarhan joulukalenterisukkia, mutta päätin taas, ettei jaksa kehtuuttaa - kunnes käänsin jälleen itsenäisyyspäivänä kelkkani ja hyppäsin kyytiin.


Malli: Nina Laitisen Joulukalenterisukat 2025

Lanka: keskivahva sukkalanka

Puikot: 3,5


Tunsin saavani lahjan, kun sain neuloa yksinkertaisia, hyvin suunniteltuja ja kauniita mallikertoja omassa tahdissa osana yhteisöä, ja neulejumi karisi kerralla pois!  


Kalenterisukat valmistuivat juuri parahiksi jouluaattonaattona. 

Niin lystiä oli, että aloin KALkatella mukana toisessakin yhteisneulonnassa, nimittäin Lankaniityn Adventtisukissa - tosin tein omistani pelkät Venttisukat jättämällä ensimmäisen hiutalekuvion kokonaan pois. 

Malli: Lankaniityn Adventtisukat 2025

Lanka: keskivahva sukkalanka

Puikot: 3,5

Olen näemmä tykästynyt valkeaan pohjavärinä, sillä se raikastaa ihanasti neuletta ja tuntuu sopivan jokaiseen kuvioon. 

Venttisukkien valmistuminen venähti tammikuun puolelle, mutta hyvää kannatti odottaa.

Onhan nämä nätit kuin havunlehvät hangella! 

Viimeiset esittelemäni sukat ovat surullisimmat, jotka olen koskaan neulonut. 

Anopin elämänkumppani, appikokelas (eli apekas?) menehtyi aivan yllättäen välipäivänä, ja neuloin hänelle hyvästiksi Taivasmatkasukat. 

Malli: oma, ristikuvioon haettu mallia netistä

Lanka: Drops Karisma

Puikot: 3,5

Kun yhdeksäntoista (19!) vuotta sitten hurahdin neulomiseen, tehtailin sukulaisille joululahjaksi tepposia eli huovutettuja tossuja. Apekas piti omiaan niin ahkerasti päivin öin, että sain korjailla töppösiä pariinkin otteeseen, kunnes hän ei enää iljennyt tuoda repaleitaan määräaikaishuoltoon. Anoppi koki sitten parhaansa mukaan kursia tossuja kokoon, kunnes niistä oli jäljellä lähinnä raamit. 

Mitään tekemääni käsityötä ei varmasti ole pidetty yhtä hartaasti ja arvossa kuin näitä tossukoita! Ja nyt sain neuloa hänelle sukat viimeiselle matkalle. 



torstai 26. joulukuuta 2024

Joulukalenterisukat

Joulukuun kaksi ensimmäistä viikkoa sinnittelin tikut irvessä, etten kiireiden keskellä haksahda aloittamaan Taimitarhan joulukalenterisukkia, mutta 14. päivänä viimein repsahdin.


Malli: Niina Laitisen Joulukalenterisukat 2024 (ilmaisohje Taimitarhan facebookissa)
Lanka: keskivahva sukkalanka
Puikot: 3,5


Väreiksi valitsin raikkaita, talveen sopivia sävyjä, sillä käytän näitä aamusukkina aamutakin kanssa läpi vuoden. 


Näistä kehkesikin lumoavat luontosukat marjoineen, käpyineen ja lumihiutaleineen. 

Sydämellinen kiitos taas Niinalle ihanasta & inspiroivasta yhteisneulonnasta! 

Ailahdin virkkailemaan joulukuuseen sydämiä isoäidin neliöitä soveltaen. Niiden myötä toivotan kaikille lempeää loppuvuotta & villavaa uutta!   

tiistai 26. joulukuuta 2023

Joululahjat & -kalenterisukat


Tänä vuonna tikuttelin vain kaksi joululahjaa, tumput ja töppöset. Koska äitini on himomarjastaja, neuloin hänelle varpusukkia mukaillen varpuvanttuut. 

Malli: oma

Lanka: keskivahva sukkalanka

Puikot: 3,5

Jousteen alkuun loin taas punaisella nypyräreunan marjoiksi...

...ja puolukat sormenpäillä myös päättävät lapaset.

Sydäntalven hämärä himmentää värit, ja sinistä hetkeä vasten kirkaanpunaiset marjat ja vihreät lehdet mustuvat kuin mennäkesäiset herkut. 

Isäntä asentelee yhdeksi työkseen aurinkopaneeleja, ja keksin neuloa niitä sukkiin. 

Idea oli mitämaks mainio, toteutus vain sakkasi. 

Malli: oma

Lanka: keskivahva sukkalanka

Puikot: 3,5

Sukat alkavat auringonvalosta, jonka paneelit keräävät ja ja invertteri muuttaa sähköksi.

 Paneelien keskellä kulkee kaksi silmukannostoilla toteutettua kohoraitaa, mutta noin leveä (11 silmukan) musta palkki vetää vartta väkisin rynkylle.

Sukat mahtuvat nipin napin natisten jalkaan, joten kai niitä paremman puutteessa pitää. 

 Tänä vuonna innostuin pitkästä aikaa Niina Laitisen/Taimitarhan joulukalenterisukista! 

Malli: Niina Laitinen Design

Lanka: keskivahva sukkalanka

Puikot: 3,5

Tämänvuotisen kalenterisukan alkuperäiset värit olivat Seiskaveikan turve ja valkoinen, mutta en lämmennyt niille, vaan haeskelin lankakopastani hempeämpiä sävyjä.

 Värinvaihto toi pitkiin varsiin rytmiä, tempoa ja leikkisyyttä ja osui ihan vahingossa kohdilleen.

Sukista tuli melko makeat, mutta ei se mitään! Kaltaiseni salajouluilija pitää näitä sujuvasti läpi vuoden. 

 Joulukortit askartelin tänä vuonna lanttua linolevynä käyttäen. Ihania ihmeitä, rauhan valkokyyhkyjä ynnä muita puuterihuiskuja nousevaan vuoteen 2024!  




tiistai 16. marraskuuta 2021

Isänpäiväsukat ja KAL

Syksy on tunnetusti yhteisneulonnan (KAListelun eli knitting-along) luvattua aikaa: on isänpäivä- ja joulukalenterisukkaa, adventtineuletta ynnä muuta muhkeaa houkutusta puikoille. 

Vastustelin kauan Taimitarhan isänpäiväsukkia, mutta kun niihin jompivat kuusten lisäksi myös jänöjussit, oli minun aivan pakko aloittaa. Miten soma malli! 

Malli: Niina Laitinen Design

Lanka: Seiskaveikkaa ym. sukkalankaa

Puikot: 3,5

Tikuttelin nämä tyynesti omaan jalkaani, sillä tein omalle isälleni olen ammoin neulonut ekan oman KALini Ailimariat, puolisoni käyttää hänelle suunnittelemiani (vasara-ja-)naulasukkia

Olipa jälleen ilo! 

Kävin messutaivaan alla ihastelemassa lankoja, käsitöitä ja pikku puotien toinen toistaan kekseliäämpiä nimiä.  

Tomera tahtotilani oli, etten osta lankoja, mutta kuinkas sitten kävikään?

Parasta oli taas itse tekeminen: kötöstelin keppikaverin 4h-yhdistyksen työpajassa. Näistä - langoista ja tekemisen ilosta - virisi halu viritellä kolmas pikku-KAL blogini historiassa. Tikkunuottani täyttää marraskuun lopussa jo 15-vuotta!  

Suunnittelin jo yhden sukkamallin, mutta se tuntui jotenkin tappiselta, ja hipeilen nyt, huvittaisiko joulusukkaKALeja odotellessa neulaista välipalana pipo? Vai olisiko sukkapari sittenkin kivempi?