Tikkunuottani täyttää tänään 17 vuotta! Paljon olen vedellyt neuleita käsieni läpi; aloittaessani olimme lapseton nuoripari, joka oli juuri ostanut ensikotinsa seinänaapurin ja suunnitteli asuntojen yhdistämistä. Erään syksyisen lauantain vuonna 2006 vietin tikkaamalla kaulahuivia, joka oli yhtä puuduttavan pitkä kuin odottavan aika matkalla seinän taakse Narniaan.
Blogivuosien aikana olemme saaneet maailman lumoisimmat lapset, joille olen voinut kötöstellä kaikkea ihanaa: leluja, iloja, äppöjä ja vaatteita kiireestä kantapäähän ja vähän ylikin.
Alkuaikoina ompelin, virkkasin, värkkäsin, kasvivärjäsin ja askartelin enemmän, nykyään lähinnä neulon ja pukkaan sukkaa sukan perään.
Kahdeksan vuotta sitten menetimme kaikki tarpeeni, tekeleeni ja koko maallisen omaisuutemme hometaloon, mutta käräjät käytyämme ja niillä hävittyämme otimme omamme takaisin, ja ensin rakennutimme ja sitten (talotehtaan mentyä konkurssiin) rakensimme perheellemme kodin, johon pääsimme muuttamaan päivälleen kolme vuotta sitten. Siinä, jos missä, oli kädentaidoista hyötyä, vaikka isäntä rakentamisen etupäässä hoitikin.
Kaiken aikaa olen käsitellyt elämänmuutoksia - iloa, onnea, murhetta, menetyksiä ja mullistuksia - neulomalla, ja vaikka aikaa on kulunut, ei haltioituminen neuleen äärellä ole vähääkään hälvennyt, pikemminkin päinvastoin: jokainen silmukka tuottaa minulle yhä, 17 vuoden jälkeenkin, samaa puhdasta iloa, jopa onnea.
Tässä syntyvät Kissukat tyttösellemme. Jossain vaiheessa väsähdin muiden malleihin ja aloin suunnitella omiani, ja kehittelin paitsi henkilökohtaisia tilausmalleja, myös Kaupunkisukka-sarjan, jossa mm. Tampereen, Turun ja Helsingin, Jyväskylän, Kuopion ja Kajaanin maamerkkejä on ikuistettu sukkiin ja joiden ohjeita toimitan yhä tasaiseen tahtiin tilaajille.
Malli: oma
Lanka: keskivahva sukkalanka (MyHome Living)
Puikot: 3,5
Neulesuunnitteluni ytimessä on väsymätön neulo-pura-neulo -metodi, jossa yrityksen ja erehdyksen määrää ei lasketa eikä siitä hiillytä, vaan tärkeintä on mieluinen lopputulos. Samaa taktiikkaa käytin Kissukissakin hyvällä menestyksellä.
Olen mirrinpäistä salaa pikkuisen ylpeä, sillä sain sovitettua mustat ja valkeat mirkut symmetrisesti toistensa väliin.
Tytär on Kissukistaan ylen onnellinen, ja se, jos mikä, on kaunein kiitos neulojalle!
17-vuotiaana blogikin lienee kauneimmillaan, joten lankamatkani jatkuu tikkujen iloisen kilkatuksen tahtiin.
