Esikoispoikamme päätteli alakoulun, ja neuloin opettajalle kiitokseksi Pispala-pipon, jonka korkeimmalla harjulla seisoo itseoikeutetusti kaupungin paras koulu sydän ikkunalla.
Koulu on nyt vuoden verran ollut peruskorjauksen takia levällään kuin lokin eväs, ja (meidänkin) lapset ovat tuikailleet aamuisin kolmeen eri väistökouluun ympäri kaupunkia.
Esikoisen opettaja on luotsannut yhdysluokkaa jämäkästi ja lempeästi kolmen vuoden ajan ja hitsannut yhteishenkeä uuteeen kokoonpanoon yhä uudelleen ja uudelleen.
Malli: oma
Lanka: Isoveli
Puikot: 4,5
Hän on totisesti omenansa ansainnut! Tein tupsusta ompunpunaisen.
Pikkuveli virkkasi itse ompun omalle opettajalleen, joka on niin ikään helissyt ison, poikavoittoisen luokan kanssa toisen väistökoulun liian pienessä luokassa.
Ompun alla on Pulle-possu, jonka poika väkersi läksiäislahjaksi koulua ja kaupunkia vaihtavalle ystävälleen. Hän kokosi kaverille iloksi elämänmuutokseen mysteeriboxin, jonka kuningas Pulle tietenkin on.
Pikkusisko vei kolmanteen väistöparakkiin kolmannelle sijaisopelleen ihka oikean omenan. Vielä vuosi pitäisi väistössä jaksaa, vaikka omaan kouluun on jo kova ikävä.
Isoveljeä oli vähän nolottanut kiikuttaa keppiä opelle, kunnes oikaisin häntä, että sehän on kukka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti