maanantai 1. tammikuuta 2007

Vanhan vuoden vinkeitä

Sujakkaa seitsenvuotta! Vietimme joulunpyhiä kotikonnuillani, verkonpauloista pitkällä, joten takerruin lankoihin ja sotkin niistä kyynärvoimin valmista. Seuraa siis sekalainen kooste vanhan vuoden viime keristä ja kujeista.

Aaton alla ja joulupäivinä valmistui aprikoosisetti eli pipa, risat ja liina:

Malli: Ullan Rinsessa-pipa ja kämmekkäistä jatketut lapaset
Lanka: Novita Florica
Puikot: 3,0

Ihmeellinen on hyppysten mieli: vaikka kudoin risat peräperään, kehkeytyi jälkimmäisestä paljon pienempi. Ehkä joulukiireet kiristivät hermosäikeitten sijasta lankoja.

Aprikoosihuivin kudonta kävi kuin kissantanssi, sillä malli oli helppo omaksua ja hulppea sujutella Fannyn ja Alexanderin tahtiin:



Malli: Shetland Triangle kirjasta Wrap Style
Lanka: Novita Florica
Puikot: 5,0

Pitkänmatkanteko- ja yökyöpelineuleena valmistui kissanpussi, jota oli helppo neuloa pimeässä autossa seitsentuntisen matkan aikana ja sinisenä sykkivän tölvision edessä. Makuupussi ei tosin vielä ole saavuttanut suurta karvaista suosiota, vaan tämäkin kuva on härskisti lavastettu sujauttamalla nameja nyssykän uumeneen:

Malli: Oma
Lanka: virolainen hahtuva kaksinkertaisena
Puikot: 6,0
Huovutus: 40-asteen pikapesuohjelmalla ja käsin jynssäten

Joulutonttu toi lankalahjakortin lisäksi tarkkojen ohjeitteni mukaan etsittyjä keriä, jotka pääsivätkin heti Tapsanpäivänä puikoille:


Välipäivinä törsäsin halpislankoihin: Kitumarketissa ovat seiskaveikat nyt aimo alennuksessa ja niitä piti hamstrata villatakillinen. Novitan Florica taas oli paikallisessa halpahallissa huokeampaa kuin Vinttilässä, eli sitä piti ihan vain pari huivinmittaa ostaa:


Joulun alla nitkutin isännälle lahjaksi inauksen liian syvän pannumyssyn. Ihan vinkeä suikka se toki tuollaisenaankin on, mutta käyttö jää varmaan aika vähälle, ellen pura ja pienennä.

Malli: Oma
Lanka: Seitsemän veljestä
Puikot: 3,5

Ja vielä kerran yritän esitellä Hattu Homssantuun paremmassa valossa kuin aiemmin. Sen raakaversiohan valmistui jo marraskuussa, mutta joulun alla kylvetin sen pienemmäs ja koristelin käpälällä:

4 kommenttia:

Pia Nore kirjoitti...

Hei,löysin mukavan blogisi sattumalta ja sehän pääsi heti suosikkeihini:-) Kivoja neuleita sinulla ja olet tosi tuottoisakin!

Marja Kyy kirjoitti...

Kiitos suosikkisijasta, villapallo! :) Olen monasti vieraillut blogissasi ja ihastellut etenkin upeaa Lumimarja-huivia. Kiitos kaunis ohjeesta; vielä joskus pujotan lumimarjat puikoille kuin mansikat konsaan heinään!

Pilvi kirjoitti...

Heippa, ihana idea toi kissapussi. Taidan vähän matkia ja tehdä omille kisuille samanlaiset. Katsotaan sitten, kelpaako se...:) yleensä ne suhtautuu aika ennakkoluuloisesti kaikkeen niitä varten tehtyyn, mutta sitten joku ihan tavallinen eteiseen unohtunut pahvilaatikko voikin olla maailman paras paikka!

Marja Kyy kirjoitti...

Pilvi, Lainaa toki ideaani; toivottavasti se saavuttaa suuremman suosion kuin meillä... Vaan ehkä aika tavaran kaupitsee: kissat ovat viimeinkin alkaneet ottaa nokkaunia edellisessä, kaksi vuotta sitten väsäämässäni pedissä, joten jos uusi kissapussi ei mene käyttöön viiden vuoden sisällä, niin taidanpa muuntaa sen kauppakassiksi. :) Rapsutuksia karvisillesi!