tiistai 16. tammikuuta 2007

Takkutikkusilla

Äh. Nyt on tikuilla ollut lähinnä takkuja. Ensin kursin kokoon kaksi pupusta. Pah. Ensimmäisestä tuli kaulakurki ja toisesta muuten vain liian laaja (tosin tein sen tarkoituksella tuplana):


Malli: Legs-pupu
Lanka: virolainen hahtuva kaksinkertaisena
Puikot: 6,0
Huovutus: 40-asteisessa kirjopesussa

Sitten innostuin Novitan kevätnumeron retro-kukka-tableteista, ja unohdin suunnitelmallisesti lukuisat kehnot kokemukseni ympyrän koukuttelusta. Virkkaan suvereenisti sirkustemppuja - nirkkoja, narkkoja ja puolipylpyröitä - mutta ymmyrkäinen muoto on minulle ylitsepääsemätön tehtävä ja edustaa korkeampaa koukkutaiteenlajia. Tällä kertaa pääsin näin pitkälle:


Sitten reunat alkoivat kupertua ylöspäin. Virkkasin paljon pidemmällekin leventäen ohjeen mukaan joka toinen kierros seitsemän silmukkaa, mutta kun tabletti alkoi muistuttaa erehdyttävästi ammetta, aloin purkaa teelmää niin että hahtuva pölisi. Ja hahtuvahan on tunnetusti mohairin serkku; sitä ei sitten kannata purkaa. Mur.

Päätin silti väsätä lautasenaluset UpoUuteen Unelmien Keittiöön, joka kokoontuu uudella puolella jo hyvää kyytiä, ja palasin jupisten puikkojen pariin. Nyt neulon hahtuvasta tasaisen latteita tabletteja, jotka muistuttavat kukkasten sijasta... no, tabletteja. Sellaisia neliskanttisia.

Hamstrasin sitten pari hassua hahtuvaa (ihan vain niihin halvatun tabletteihin), kun olivat hattarataivaassa halvennuksessa:


Puolustuksekseni sanottakoon, että kaksi vihreää kiekkoa on jo käytetty.

3 kommenttia:

joko kirjoitti...

joskus niitä takkuja tulee mutta puput on kyllä kivat ja persoonalliset!

juuli kirjoitti...

Puput on aika alien-näköisiä... pelottaa jos tuommoinen tulee pimeällä vastaan!
Sern sijaan Kassi-Alman pyhäpussi saa minulta täydet pisteet!

TuuliS kirjoitti...

Ihanat kasat hahtuvaa!