keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Pupuseni, nuppuseni sukkaset


Pikkuneiti Pipariina on haikeana katsellut, kuinka vetelen tikuilta sukan toisensa perään, eikä yksikään niistä päädy hänelle. Lopulta tyttöni kysyi, miksen koskaan neulo hänelle, että hänkin haluaisi vaaleanpunaiset sukat. Saamansa piti!



Malli: oma
Lanka: Joitain seiskaveikan tyyppejä, kenties Aapoa?
Puikot: 3,5



Tuumimme kuvioksi ensin lammasta, jonka tytär valitsi kotieläintilalla toteemieläimekseen, mutta päädyimme lopulta suloussyistä valkoisiin pupuihin.



Nämäkin sukat oli ihana suunnitella, ja vieläpä toiveesta maailman suloisimmalle meidän tytölle.



Jalkapohjaan neuloin jäniksenjälkiä, joten näillä onkin soma loikkia eskarisyksyä kohti! 


Ei kommentteja: