Evakkoneuleet

Olen ennenkin käsitellyt suuria suruja ja menetyksiä neulomalla - suruneuleista nousevat ensimmäisinä mieleen Suklaanappi, Verenpisara ja Helmi - ja tälläkin kertaa suru alkoi kutoutua unenohueksi, ilmavaksi liljaksi.




Malli: Mielityn ihana Kellokukka
Lanka: Vikingin Baby Ull
Puikot: 5,0



Tämä oli tilaustyö; anoppi on toivonut sisarilleen pyöreiden vuosien lahjaksi huiveja, ja olen niitä kilkutellut kasaan.



Kävimme perhepiirissä äänekästä väittelyä huivin väristä: minusta se on vanhansininen, hienoisesti vihreään vivahtava, ja isännän mielestä simppeli vauvansininen.



Kissankelloa yhtä kaikki! 



Juhannuskesällä aloitin pipariinalle uuden kaarrokeneuleen, tällä kertaa lahjoituksena saaduista puuvillalangoista.



Malli: mikähänsenytolikaan...? kaarroke oma
Lanka: nimetöntä puuvillalankaa kaksinkertaisena
Puikot: 4,0 (?)
Virkkuukoukku: 5,0



Kaarrokkeen sydämet hahmottelin itse.



Kuvat ovat joulukuulta, vaikka mekko valmistui jo kesällä; pipariina ei suostunut aiemmin käyttämään sitä, kun mekko ei ollut vaaleanpunainen.



Junasukat ovat nerokas keksintö myös vähän isommalle taaperolle!



Malli: sovellettu junasukista
Lanka: Novitan Nalle
Puikot: 3,0



Silmäni sairastaa jos oikean ja nurjan neuleen raja on epätasainen, ja niinpä neuloin nurjissa raidoissa ensimmäisen kerroksen oikein ja vasta seuraavan nurin - nurjat raidat ovat siis viiden kerroksen levyisiä. 



Näidenkin kuvaaminen jäi joulukuulle, ja tihverässä käytössä sukkiin on jo ilmaantunut silmäpakoja.



Viime syksynä mietiskelin paljon myös neulomista: mikä siinä viehättää, tarjoaa lohtua, voimaa ja jatkumoa. Neuloessa käsieni lävitse lipuu lanka, jonka toinen pää ulottuu yli ajan, paikan ja kielen esiäitieni helmoihin. Aika katoaa, ei ole kiirettä mihinkään, ei toisaalle, pois tai perille. Olen läsnä langassa, tässä, ja tässä on hyvä. Rytmikäs liike, puikkojen kilke ja langan vitkas veto etäännyttää minut kielestä. Sanoilla tai suruilla ei ole mitään tekoa tässä, läsnä langan imussa.

Neulominen on kuin karheaa, koukeroista rukousta. Minä kumarrun langan puoleen, liitän käteni yhteen ja syvennyn samaan hartauteen, jossa Aili, Ida, Kaisa ja Hedvig kauan ennen minua istuivat. Niska nöyrästi kuurulla, kädet sylissä heitä liikutti sama lanka kuin minua, sama tasainen tanssi ja toivo. Tuvan hämärissä he tekivät hyvän tyhjästä ja olematon tuli olevaksi, haave käsinkosketeltavaksi teoksi, nutuksi läheisen ylle ja sukaksi saappaaseen.

Ja vaikka koittivat kylmät ja kivut ja kuolemat, niin neule jäi todisteeksi taidosta joka oli, tahdosta joka teki, hänestä joka välitti.