keskiviikko 13. elokuuta 2008

Pehmeitä paloja

Huhtikuussa alkamani vauvanpeitto vitkutteli kokoon hitaasti kuin kilpikonna:


Malli: oma, koko n. 80 cm kanttiinsa
Lanka: epämääräinen läjä virolaista hahtuvaa ja kirppifleece pohjaksi
Puikot: 5,0

Hurahdin kuusikulmaisiin neuletilkkuihin Knitting Nature -kirjaa selaillessa, mutta kun en malttanut kääntää ohjetta, kehittelin kilven itse. Ihan käypäinen mallista tuli.


Pään, jalat ja hännäntöpön vapaavirkkasin Villit virkkausmallit -opuksen tahdissa ja pykäpistelin koko konnan pohjapliisuun kiinni. Pehmoisen kilven alla kelpaa vaavin talvella pitää pakkasia.


Toissajouluksi tehtailemani tepposet ovat olleet kovassa käytössä, ja yksi pari palautui minulle määräaikaishuoltoon:


Neuloin niihin hahtuvasta uudet pohjalliset, huovutin ja pykäpistelin paikoilleen. Taas kelpaa tassutella!


Ja vielä vähän vyyhtejä kasvivärjärin padasta. Kokeilin koivunlehteä harmaalle langalle, ja sain vienosti vihervää:


Alla rintarinnan vasemmalta oikealle mesiangervon kukka harmaalla langalla, kultapiiskun kukka harmaalla, kokonainen kanerva valko-harmaalla ja kanerva harmaalla. Keltaiset värit vihertävät enemmän harmaalla pohjalla, mutta kamera viilaa taas vaihteeksi linssiin.


Alan löytää pikku hiljaa puuvärejäkin. Vasemmalta oikealle kokonainen kataja, männynkuori, tuomenmarja ja pihlajankuori:

18 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

Komea kilpikonna! Mitäpä siitä, vaikka konna olisi hitaasti muodostunutkin, ajoissa tuli valmiiksi kuitenkin.

Villasukka kirjoitti...

Tosi hauska ja kaunis tuo kilpikonna!

möhönasu kirjoitti...

Aivan ihana tuo kilpikonna :)

AnniP kirjoitti...

Upea kilpparipeitto! Ja värjäykset on kiintoisia, varsinkin nuo puuvärit.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi upea vauvanpeitto!

Anonyymi kirjoitti...

Hauska kilppari! :)

Nasti kirjoitti...

Teidän tuleva perheenjäsen kyllä tulee erottumaan muusta potkupukuporukasta, sen verran mainioita ja uniikkeja varusteita olet sille tehnyt!

Jonna kirjoitti...

Sä oot uskomaton nainen keksit niin upeita juttuja! Ihana peitto vauvalle!

Laura Proust kirjoitti...

Kilppari on hieno, ja ah noita kasvivärjättyjä lankoja. Sun tuotokset ovat innostaneet kovasti kokeilemaan värjäystä, jahka saisi perehdyttyä asiaan hiukan...

Taina kirjoitti...

Kiva kilppari!

Suvi kirjoitti...

Aivan ihana kilppari! :)

Pirkko kirjoitti...

Mahtava idea tuo kilpikonna! Ja kiitos tossunuudistusvinkistä, kotona on ainakin parit pohjitusta kaipaavat töppöset.

uhoava gnu kirjoitti...

Vau, onpas hauska vauvanpeitto!

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Millaisissa oloissa teet tuota kasvivärjäystä? Ja mitä käytät pureutukseen? UPEA ja ihana tuo vauvanpeitto!!!
Riikka

Marja Kyy kirjoitti...

Voih, tässähän vallan punastuu; kiitos kaikille kauniista sanoista!

Riikka, Itseopiskelin kasvivärjäyksen perusteet netistä, ja puretan ja keitän myrkylliset (sieni)väriliemet anopin siirtolapuutarhamökillä, jossa on käytössä rajattomasti järvivettä. Myrkyttömät yrttiliemet hauduttelen usein kotona sisällä, joskin sitäkin teen mahdollisuuksien mukaan ulkona. Puretukseen käytän alunaa ja viinikiveä. Kuparivihrtilliäkin kokeilin, mutta se on niin kaamea myrkky ja vääristää voimakkaasti kasvin omaa väriä, että siitä taidan luopua.

Anonyymi kirjoitti...

Hauska idea tuossa kilpikonnapeitossa.

Matleena kirjoitti...

Taas ihailen luovuuttasi, tuo peitto on ihana! Passaa sen alla pienen köllötellä.

Minä olen tuon huopatossujen kulumisen ratkaissut niin, että vanhasta saappaanvarresta leikatuista paloista tehtiin pohjat, jotka ommeltiin käsin kiinni tossuihin. Siis sama idea kuin sinulla, materiaali vain eriä.

Marja Kyy kirjoitti...

Matleena, Mainio idea! Kumipohjalliset sopivat varmasti tepposiin ja tekevät niistä vielä tohvelimaisemmat - joten alanpa jemmailla risoja kumppareita. Kiitos vinkistä! :)