keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Painattaa

Viime aikoina olen painatellut kässyjä menemään kuin punttipäinen, sillä tokkopa tuota enää syksyllä samaan malliin vaavin kanssa...

Ensin löysin kirpputorilta iskemättömän pakan pönäkkää lakanakangasta a´la PMK eli Puuvillatehtaitten Myyntikonttori. Siitä syntyi déjà vu viime kesältä, ei tosin tällä kertaa omalle, vaan anopin siirtolapuutarhapöydälle:


Keskellä on aukko, josta nousee aurinko, tai sentään varjo sille.


Huristelin Husqylla vielä vähän lisää kesäkasseja:


Olen jostain syystä kovin mieltynyt (vihreään) painatukseen valkealla puuvillakankaalla, vaikka yleensä valkoinen on aivan liian kalmeaa minun makuuni.


Ja samoilla tulilla & ideoilla piti äitiyspakkauksen haaleimpia bodeja pikkuisen somistaa.


Kummipojastamme varttuu kohta pieni päiväkotilainen, ja ompelin hänelle elämänmuutoksen tukipaidaksi sitruunaisen trikoopaidan. Samoilla kaavoilla tekaisin käpynutun omallekin koalalle.


Malli: SK 6-7/2006
Kangas: vähän Nanson trikoota
Sapluunoina halkaistu sitruuna ja käpy

Pidin isännän kanssa pienimuotoisen pahvipajan, päällystimme lootia voimapaperilla ja saimme niistä kelvolliset vauvanvaatelaatikot kirjahyllyyn hoitopöydän syrjään.

7 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Sinä olet kyllä hengästyttävän aikaansaava! Hienoja tuotoksia taas kerran.

Rva Silmusolmu kirjoitti...

Ihania juttuja olet taas tehnyt! Varsinkin käpypainatus on hauska, en ole sellaista ennen nähnytkään. Miten sait kävyn halkaistua siististi, eikö se murene käsiin?

Jaana kirjoitti...

Ihania painatuksia ja vallan mahtavat laatikostot vauvakamoille! Varsinkin tuo piirretty, vaipaksi taiteltu harso hymyilytti, kekseliästä:)

Tytti kirjoitti...

Suloisia juttuja olet saanut aikaan!

Marja Kyy kirjoitti...

Kävyn halkaisussa näytti & käytti isäntä kädentaitojaan ja sahasi sen jiirisahalla puolia. Skeptisestä suhtautumisesta huolimatta homma hoitui hyvin, ja kolmesta kävystä kahdesta saatiin kelpo sapluuna. Kävynjälki näyttää minusta vinkeältä sittiäiseltä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Sattumalta löysin blogiisi. Kauniita painatuksia. Meilläkin tehtiin viime syksynä kauppakasseja painamalla vihreitä lehtiä valkoiselle puuvillakankaalle. Juhannusruusu, pilvikirsikka ja vaahtera tulivat ikuistettua.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat laatikot! Tämä oli mulle uusi blogituttavuus, mutta tänne tulen toistekin! Hienosti pimppasit sinä Emmaljungat, käyhän kattoo meijän tyttöjen kiesit! Kärry alunperin vm-62 mutta lopputuunaus on tehty 77-78!