Kesä keltainen

Allakkani kääntyi jälleen uudelle vuodelle, ja sain syntymälahjaksi padallisen inspiraatiota. Ystäväni on säälien seurannut villavellieni keittelyä ikivanhassa, ruosteisessa emaliastiassa, joka puhaltelee paksuja kepeästi kolmatta tuntia, ennen kuin liemi on kyllin kuumaa puretukseen tai värjäykseen. Hän lahjoitti minulle tuliterän teräskattilan, joka nipisti kiehumisajan puoleen. Vasemmalla lahjakattila neitsytvärjäyksessä, ja lankoja apila- ja suopursukylvyssä:


Kattilan kylkiäisiksi hän oli kerännyt metsänpohjista aarteita: lepän, pihlajan ja haavan kuorta ja kuivattua kangastattia. Äidin lahjarahoilla taas ostin oivallisen opuksen:


Kotiseutumatkalta haalin mukaani mummon ravistuneen rukin, jonka isäntä saa ehostaa kuntoon. Sitten olen enää karstoja ja lampaita vailla.


Lahjakattila onkin pöhissyt pontevasti. Tilasin lankakuriiriltani pari kiloa Kauhavan Kangasaitan värjäysvillaa ja puretin puoli kiloa 100 grammalla alunaa ja 50 grammalla viinikiveä. Ja kun maailmaa katsoo kattilan kautta, on se pelkkää harhaa; kesä ei suinkaan ole vihreä vaan keltainen! Ylinnä tuore lepänlehti, keskellä kuivattu kuhmolainen suopursu ja alinna tuore apila:


Mesiangervosta (vasemmalla) ja maitohorsmasta (oikealla) irtosi niin kälttänä keltainen...


... että rohkaistuin jälkipurettamaan ne kuparivihtrillillä, joka taittoi värin oliivinvihervään. Kamera ei tosin toista värejä oikein, vaan sävyt ovat luonnossa vehreämmät:


Kissa heittäytyi niin kehrääväiseksi, että putosi viimein pöydältä suopursupullaa leipoessaan.