sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Rakkatakki ja tanssimassi

Kuukausi sitten kivet vierivät uniini ja pinkaisin yöpuulta silmissäni visio villatakista:


Syntyi rakkatakki (rakka tarkoittaa louhikkoa):


Malli: oma, hihakavennuksissa ja hupussa apuna SK:n Parhaat neuleet syksy 2006
Lanka: seiskaveikka kaksinkertaisena, n. 1250 g.
Puikot: 7,0


Koska alan ikäni puolesta muistuttaa pikemminkin hippitätiä kuin -tyttöä, hillitsin hieman hihaleventeitä, mutta hupun hulppeaa hiippaa en voinut vastustaa:




Nappilistaan sovelsin taannoiselta taannoiselta kirpparireissulta mukaan tarttunutta pataljoonaa. Joka kiekko on uniikki, ja sekös sopii!


Kiskottelin kevätlomalle susirajalle, ja emon helmoissa mielessäni alkoi sykerrellä jokin pikkusievä somistus. Äidin toiveesta ideoin hänelle tanssimassin käsiveskaa korvaamaan:


Malli: oma
Kankaat, napit ja vetoketju: jämiä
Koko: puolikas kampa, kolikkopussi ja huulipuna


Ruusuke on kiinnitetty langalla, joten massista saa sävyisämmän tempaamalla sen pois. Minulla ei ollut vainuakaan ruusukkeen tekotavasta, ja kun uusimmassa SK-lehdessäkin viitattiin vain johonkin jo-jo-kiekkoon, kötöstelin kukkasen käsivaralta. Siitä tuli kyllin soma tyydyttämään pikkusievän nälkäni, mutta otan ilomielin vastaan vinkkejä, kuinka ruusuke ihan tildan oikeesti tehdään.

14 kommenttia:

Pia Nore kirjoitti...

Todella upea takki, niin ihana!!

Anonyymi kirjoitti...

Upea takki ja kätevä massi!

Suvi kirjoitti...

Tosi kiva takki! Huppu on just paras sellaisena!

Markka kirjoitti...

Mahtava takki!

uhoava gnu kirjoitti...

Vau, upea takki! Tosi hyvän näköinen!
(Ai milloin sitä muuttuu hippitytöstä hippitädiksi?)

Nasti kirjoitti...

Rakkatakki kierähti suoraan sydämeeni, todella upea!

Anonyymi kirjoitti...

Heather Baileyn sivulta löytyy kuvalliset ohjeet jo-jon tekemiseen ihan ilman mitään kiekkoja. Helppoa ja hyvännäköistä! Kas näin: http://tinyurl.com/h939n

joko kirjoitti...

onpas hieno takki!

Anonyymi kirjoitti...

Lienet oikea taiteilijaluonne, kun yöllä saat tuollaisia luovia ideoita, jotka johtavat tuollaiseen huikeaan lopputulokseen ;) Hieno takki, jonka huppu ja napit kruunaavat!

Anonyymi kirjoitti...

Wau, neuleunia! Näkisinpä minäkin! :-) Todella kaunis takki, uni on varmaan ollut aika yksityiskohtainen.

Tytti kirjoitti...

Komea takki!

Marja Kyy kirjoitti...

Kiitos kaikille kehuista, ja jennille erityisniiaus ruusukkeen teko-ohjeesta!

u-gnu, Kaipa hippityttö muuttuu tädiksi siinä missä muutkin; silloin kun lapset alkavat täditellä, ikäkriisit eivät enää vaivaa tai kun sitä sitaisee tukan mieluummin nutturalle tai jopa leikkaa sen kuin antaa leyhyä vapaana. Tosin ajatusten ja käytännön tasolla huomaan olevani tätä nykyä huimasti hipimpi kuin puolen elämää sitten, joten tätiys taitaa tehdä hyvää! :D

Anonyymi kirjoitti...

Ihana neuletakki. Blogistani löytyy jotakin sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Hello. This post is likeable, and your blog is very interesting, congratulations :-). I will add in my blogroll =). If possible gives a last there on my blog, it is about the Perfume, I hope you enjoy. The address is http://perfumes-brasil.blogspot.com. A hug.