sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kaarnikka

Muheva lanka kutkutteli puikkojani niin, että se oli pakko neulaista näköisekseen pipoksi, vaikka minulla onkin jo myssyjä vaikka muille jakaa.


Malli: oma, palmikko 400 knitting stitches -kirjasta
Lanka: Novitan Kaarna
Puikot: 7,0


Latvaan laitoin vielä tupsun liekkumaan.


Moni on ihmaillut, mistä minulla on aikaa neuloa vastasyntyneen kanssa. Salainen aikaporttini on imetys:


Aluksi podin omatunnin kolotusta ja kihtiä, kun en jaksa tuijotella tuntitolkulla - jonka imetys etenkin alussa vaatii - vauvani nukkatukkaa ja korvan kaunista amulettia, vaan neuloskelen samalla. Mutta sitten päästin itseni pahasta: käsityön ääressä rentoudun enkä märehdi tekemättömiä töitä, ja kiireetön hyvä oloni välittyy varmasti myös vauvaan. Lisäksi hartiat pysyvät vetreinä, ja luulenpa, että maitoakin erittyy vilhakammin, kun ylävartalo on pienessä liikkeessä ja aineenvaihdunta toimii.

10 kommenttia:

Altocumulus kirjoitti...

Olispa kätevää, jos osais neuloa imettäessä. Minulla taas sattuu hartioihin, jos samalla neulon. Mutta telkkarin tuijottelu tai pienen kirjan lukeminen onnistuu kyllä. Tai blogien lueskelu vähän isomman vauvan/taaperon kanssa. ;)

MariL kirjoitti...

Meilläkin esikoinen oli käytännössä ensimmäiset 2 kk tissi suussa 24/7. Joten minä tein kyllä käsitöitä, neuloin ja ristipistelin. Tuli kyllä silloin luettuakin muutama eepos mm. Tuulen viemää ja muita suhteellisen paksuja romaaneja, katsottua telkkarista kaikki mahdolliset "soita tänne ja saatat voittaa rahaa" -täyteohjelmat jne. ;) Kuopuksen kanssa tuli jo keksittyä vauvalle muutakin virikettä kuin imeminen, kun piti huolehtia joskus isommastakin. Vaikka aika monta tuntia olen tämänkin koneen ääressä bloggaillessani imettänyt silloin aikoinaan. :)

AnniP kirjoitti...

Sama tyyli meilläkin. Joka kerta on kova paikka kun vauva tulee siihen ikään että alkaa nykyä lankoja ja puikkoja työstä. Virkkuut onnistuu yleensä pidempään.

PikkuHoo kirjoitti...

Minäkin harrastin tuota esikoisen kanssa. Kuopus on toista maata syö 3-5 minuuttia ja homma on siinä ja silloinkin meinaa tukehtua maitoon. Joten tällä kertaa en oo neulonut ensimmäistäkään silmukkaa imetyksen lomassa.

Emma kirjoitti...

Aaaa, kätevää :D Mie en pystyny muuta kuin tuijottamaan telkkaria imettäessä, se kun ei meillä käynyt ikinä kovin helposti :/

Kaisa kirjoitti...

Näppärän näköistä!
Meidän kuusiviikkoinen ei enää syö tuntikausia, vaan tulee kymmenessä minuutissa niin täyteen että pulauttelee maitoa ympäriinsä... Silloin on hyvä pitää neuleet kaukana jos ei halua niihin viehkoa happaman maidon tuoksua. :)

Oranssi kirjoitti...

Hurraa, imetystyyny!

hanhan kirjoitti...

Esikoinen imi äidinmaidosssaan sarjamurhaajien oppeja by Agatha Christie ja kuopus taas Auervaaran elkeitä niiden rakkaushömpsykirjojen kautta, joita luin häntä imettäessäni. Toivottavasti molemmista kasvaa kunnon kansalaisia kaikesta huolimatta...

Pirre kirjoitti...

Tuo on kyllä kätevää. Meillä muutamat villavaippahousut on imetyksen lomassa valmistuneet. Ja ristiäsikakutkin leivoin poika tissillä liinassa. Nykyään ei oikein enää onnistu imetyksen ja minkään muun teko samaan aikaan, ku meitin poika osallistuis innolla mukaan keimeihin. Mutta tosiaan miks olla hyödyntämättä kaikkea sitä aikaa mikä imetykseen joskus menee :)

Iida kirjoitti...

Sinulle on muistiainen blogissani :)