perjantai 25. syyskuuta 2009

Kettu juoksi yli selän

Joskus lanka vain alkaa viedä. Silloin voi käydä näin:


Kettuteema jatkuu edellistä onnistuneemmalla tekeleellä.


Malli: oma
Tarvikkeet: Isoveljeä n. 200 g. ja kaksinkertaista Nallea n. 100 g., vähän huopuneita villapaidantilkkuja ja nappeja
Puikot: 5,0


Neuloin ketun ensin erikseen ja sommittelin etukappaleet sen mukaan. Reunat huolittelin parilla kerroksella kiinteitä silmukoita.


Kettu juoksi yli rinnan.


Silmät ja kirsun ompelin jälkipistoilla kiinni.


Kasvivärjäys on tänä kesänä jäänyt vähälle, mutta huljuuttelin vielä lankoja liemissä, johon ainekset keräsi anoppi (koreasti kiitoksia vaan!). Alin on värjätty samettijalka-verihelttaseitikkisopalla ja kaksi muuta samettikukalla. Ylimmäisen pohjana on tosin voi- ja kangastatista irronnut väri, sillä edellinen keitos jäi vähän valjuksi. Kaikki langat on puretettu alunalla ja viinikivellä, sillä ne eivät muuta kasvien omaa väriä.

13 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Onpa kiva takki! :)

Hepsi kirjoitti...

Ihana kettutakki!

Soile kirjoitti...

Tähänhän voisi laulaa lurittaa että: kettu juoksi yli järven, kettu juoksi yli järven, saammehan, saammehan, laulaa leipurilaulun!

Kiva kettu-ketkuli takki

Mammutti kirjoitti...

Hauska ja kaunis takki!

Epa kirjoitti...

hauska takki :)

AnniP kirjoitti...

Loistava idea, etupuolelta sitä voisi luulla ihan viattomaksi... Ja langat on kauniita, nolona tunnustan etten ole värjännyt tänä kesänä kertaakaan.

tiinaf kirjoitti...

Ihanuus! On sulla mielikuvitusta! Ihan mahtavaa!

Värttinä kirjoitti...

Hieno ja sympaattinen takki!

Raisu kirjoitti...

Oi miten ihana takki! Ja mikä mielikuvitus! Minä, joka tempoilen tyylistä toiseen en voi kuin ihailla ihmisiä, jotka ovat löytäneet juttunsa. Täällä se todella näkyy. Hienoa!

Tiina kirjoitti...

Tosi ihana takkki!

aura kirjoitti...

Tosi ihana kettu!

Sini kirjoitti...

Teet kyllä ihanan omaperäisiä töitä! Mistä sulla oikein riittää mielikuvitusta näihin :-D

Pirre kirjoitti...

Kyl on hieno!!! Upea taidonnäyte ja niin söpö vielä =)