keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Metsäläisiä

Kettutakki kävi jo aikaa puntille pieneksi, joten jatkoa oli saatava. Tälläkin kertaa menin metsään ja kohtasin siellä vekkulin vasan.


Malli: oma
Lanka: Novitan Tennessee ja hirveen Finlan Muumi-lankaa
Puikot: 3,5


Olen ruukannut tehdä kasvunvaraa holtittomasti, mutta nyt puntti on selvästi kasvanut sisäisen lapsimallini mittoihin ja ylikin, sillä nykyään ketineistä tulee järjestään liian kinkkanoita. Etenkin hihat puristivat kuin verenpainemittarit, ja jouduin virkkaamaan niihin ruotoisen rumat saumanvarat:


Ei se menoa haittaa.


Pikkupoika puttonen täytti puoli vuotta, ja ompelin hänellekin äpön vanhaan malliin.


Malli: lainattu ja omaksi sovellettu
Kangas: jämätilkku


Hänestä piti tulla karhu, mutta sukujuuret taitavat versoa pikemminkin repolaisen pesästä. Hyvää silti, parempaa kuin mitkään soseet - joista ei niin mikään uppoa! Herra elelisi leveästi pelkällä äidinmaidolla jos se hänestä olisi kiinni.


Jo viime helteille hutaisin kokoon imetysmekon.


Malli: sovellettu SK 4/2009
Kangas: Nanson trikoota


Poven peitoksi sovelsin suikaleet mustasta trikoosta. Ei hänestä häävi tullut, vaan välttääpähän.


Ja vielä yksi tilauslippis.


Häätyy pitää näistä nyt taukoa, sillä pusaan lakkeja pian unissakin.

4 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Ei menoa haittaa ja idea on hauska :) Mulla tuppaa olemaan sama ongelma, etten tahdo varsikaan noiden isompien kohdalla ymmärtää miten isoja ne todella ovat.

Emma kirjoitti...

Persoonallinen sarvipää ja tyylikäs leninki :) Hilpeää heinäkuuta!

ArualMaria kirjoitti...

Ihana pehmolelu, ja olet kyllä mahtava soveltaja tuon neulepaidan kanssa. Tuo imetysmekko näyttää aivan toimivalta!

tijerasycuchara kirjoitti...

I like your work, they are beautiful
Congratulations
have a good day
Josefina
tijerasycuchara.wordpress.com