keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kevät toi, kevät toi sömmerskan


Keväisin minussa näköjää kehkeää vastustamaton halu ommella takkisetti puntille.


Malli: takki SK 4/2009, lakki oma
Kangas: kierrätyspellavaa


Tänäkin vuonna käytin kierrätyskangasta, jota kultainen kälyni kantoi minulle vuosia sitten lootatolkulla. (Kiitos ja kosolti!)


Takin mallin testasin hyväksi jo kaksi vuotta sitten, ja koppakuoriaisteemakin on jo kerran käytetty. Mutta kun pörriäiset ovat vaan niin veikeitä.


Settiin sopivan lätsän ompelin käsivaralla. Vähän suuri siitä tuli, mutta suojaapa silmät auringolta.


Myös uudelle hiekkalaatikkolippikselle oli jo pääsiäisenä käyttöä.


Malli: muunnettu ja suurennettu SK 7/2000 lierihatusta lippikseksi
Kangas: kierrätyspuuvillaa


Lätsä olisi nätti ihan itsellekin.


Vilpoisemmille keleille pöräytin jämäpaloista myssyn sekä puntille...



... että pitkolle.



Kismitti niin vietävästi kun hukkasin viime pääsiäisenä värkkäämäni kukon, jotta virkkasin korvikkeeksi kanan.


Malli: oma
Lanka: Seiskaveikka ja Florica kaksinkertaisena, hukkapätkiä muita värejä
Virkkuukoukku: 5,0


Jemmaan varmaan tämänkin version niin hyvään talteen, että saan ensi vuonna nykertää taas uuden. Ennen pitkää minulla on koossa koko kanala.

5 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

Kerrassaan komeat varusteet nuorille miehille!

Hiipu kirjoitti...

Tuo takki on upea: Siistiä työtä ja nuo tikkaukset antavat mahtavasti näköä. Tosi raikkaan näköinen lisä pikkupojan vaatevarastoon!

Pirre kirjoitti...

Upeita vaatteita, mahtavin oli vihreä lippis!

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä komea takki!

ArualMaria kirjoitti...

Upea takki ja ihana tuo pörriäinen! Hienoja hattuja myös.