perjantai 26. marraskuuta 2010

Mollamatti & kumppanit

Kaksi vuotta sitten loihdin puntille joulukalenteriksi Alman. Ensiversiosta tuli ihan liian pikkuinen suuren mekon sisään, ja sulloin alastoman, kasvottoman mollamaijan kaapinperille odottamaan päivää, jona puntista tulisi isoveli. Nyt tuo hetki on lähellä, ja herättelin mollan hipihiljaa eloon ja somistin siitä matin, jonka puntti saa vauvalta tuliaiseksi tuonpuoleisesta.


Malli: SK 8/2003 50-luvun mollamaijan mukaan, vaatteet omalla summanmutikalla
Tarvikkeet: valkeaa ja vihreää lakanakangasta, vanua, tilkkuja, huovutettua hahtuvaa tukkaan ja villalankaa pipoon


Matilla on hyvä harjoitella vauvanhoitoa.


Askartelimme yhdessä vauvalle äpön, jolle puntti lavehti nappit silmiksi ja helmen kaulaan.


Malli: Sew Me, Love Me -kirjasta
Tarvikkeet: pala Nanson trikoota, lankaa, nappeja ja helmi

Puhkaisin esteettisen silmäni ja tekaisin muksuille joululahjaksi turkasen rumat puput:


Malli: Kauneimmat käsityöt 3: Ompele tilkkutöitä -lehtinen
Kangas: joustofroteeta, vähän villalankaa

Meillä täyskestoillaan edelleen, ja susirumat yövaipat vetelevät viimeisiään. Ompelin käsivaralla anopin kulahtaneesta kylpytakista ja pyyhkeenlirusta niille vähintäänkin yhtä rujoja seuraajia.


Vanhan tavan mukaan vilautan kässymessutuliaiseni täällä:


Pieni savisydänkin tarttui messuilta mukaan. Surautin sille taustan pitsistä ja pellavasta ja ripustin oveen toivottamaan vieraat tervetulleeksi.


Sydämen myötä toivotan onnea nuotalleni, joka täyttää tänään kokonaista neljä vuotta!

6 kommenttia:

Oranssi kirjoitti...

Onnittelut blogisynttäreistä.

Sarppu kirjoitti...

Voi miten ihania juttuja olet tehnyt, olisipa vielä hiukan enemmän aikaa,niin voisi väsäillä yhtä ja toista :) mukavaa pikkujouluviikonloppua.

Sani kirjoitti...

Oi ihana toi matti nukke!!!
Ja kaikki muutkin ompelukset :)

Maiju kirjoitti...

Onnea nuotalle!

Jaana kirjoitti...

Onnittelut neljästä vuodesta!

Sude kirjoitti...

Matti on tosi komea ja puput on hellyttävän näköisiä, ei ollenkaan rumia. Niistä tulee varmaan aarteita, onhan ne oman äidin tekemiä ja niin pehmoisen lutusia.