Kiitän ja niiaan kaikille edellisen viestin onnittelijoille! En ole koskaan edustanut varsinaista äitityyppiä, eivätkä ihmisenpoikaset aiheuta minussa samanasteisia holtittomia hellyydenpuuskia kuten esimerkiksi eläimet - vaan eihän tässä lemmikkiä odotellakaan vaan lasta. Uskon ja luotan, että rajoilla ja rakkaudella pääsee jo pitkälle, ja luonto hoitelee sitten loput.
Siunattu tila lienee syynä myös puikkopöhööni, johon sairastuin osapuilleen samaan aikaan kun tein tikkutestin. Olen puikot tulessa sotkenut ilontekeleitä kummipojallemme, mutta ans olla, kun voisi kutista omalle lapselle, niin
njääh, ei kehtuuta. Tikkunuottani nimeksi sopisikin nykyään
tikkinuotta, niin ahkerasti olen armasta Ambassadoriani polkenut:
Ostin Tikkiterrierini viime vuosituhannella käytettyjen koneiden puodista, ja lukuunottamatta ajoittaista velttoilua puolauksessa ja pistonkireyden säätelyssä se pelittää kuin rasvattu. Ehkä siksi, että se on taas rasvattu.
Tiedän olevani vähintäänkin aikaisessa, mutta uskottelen itselleni, että täytyy takoa nyt kun tikki on kuumaa eikä vatsakaan vielä sanottavasti tiellä. Niinpä sorruin söpöstelyyn, ja ompelin suureellisen (eli 68-senttisen) vauvanvaateparren. Pupupuku etupuolesta:
... ja takapuolesta:
Malli: SK 1/2004
Kangas: n. metri tekokarvakangasta ja vähän -turkkia kirpparilta, kuminauhaa, 3 nepparia ja pätkä valkeaa hahtuvaa töpöhäntiin
Pepun pehmusteena on pupu edestä ja nutussa takaa:
Töpöhäntien myötä toivotan kaikille kirkkaita pyhiä ja pehmeitä pajunkissoja! Kerrankin juhla, jona ei maskottia (tipuja tai pupuja) ei pistellä poskeen ja uuniin. Lampaatkin on sata kertaa somempi leipoa neuleiksi kuin piiraiksi tai paisteiksi.
