Olen harrastellut käsitöitä omiksi tarpeikseni kouluiästä saakka ja jäänyt kesäisin usein virkkuukoukkuun, talvisin taas neulehtinut pipoa, kaulaliinaa ja joulusukkaa. Viime kesänä koukutuin kuitenkin entistä lujemmin, ja pihalla päivittäin kissojen kanssa pasteeratessani silmukoita alkoi kehkeytyä vinhaa vautia. Naapurinrouva seurasi jännityksellä kesämyssyni nuotanvetoa: aluksi se oli valtava kuin valaanvatsa, sitten pikkuinen sintti ja lopulta perin passeli. Purin siis puneitani sitä mukaa kuin koukutin, mutta käsityöhelyssäni ei lopputulos olekaan tärkeintä, vaan itse ilahduttava prosessi! Viimeistelyä vihaan, ja usein puolitekoinen punos voi vartoilla perkaamista pidempään kuin varsinaista valmistumista.
Ohessa turkistakkiset nuotanvetäjäni Velho ja Louhi – niiden edesottamuksista voit lukea enemmälti täältä. Kissat tukevat emäntänsä harrastusta tutkimalla tarkoin langanlaatua ja kellistämällä pehmeimmät kerät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti