Pieni viherpirkko heristi sisälläni opettavaisesti sormeaan ja muistutti, että
vanhassa vara parempi - tai ainakin kaksi käsipyyhettä. Kylppärimme nurkissa on norkoillut vuositolkulla ikivanha perintörätti, jonka kuosi ja väri miellyttävät minua suuresti, mutta nurkat ovat jo risat ja ruopuneet:

Niinpä huristelin siitä kaksi hantuukia ja virkkasin vielä pitsit päihin. Somat tuli:

Ystäväni vartoilee vauvaa, ja ilouutisen kuullessani pompin riemusta tasakäpälää: kestovaippoja, jee! kantoliinoja, jee! villahousuja, jee! Kunnes päähäni sitten pälähti, että eihän vauvanpuute ensinkään estä kestovaippailemasta. Niinpä taittelin kokoon vinon pinon kuukuoria:

Imuosana on nelinkertainen flanelli eikä muuta kosteussulkua ole, joten
ans ny kattoo, kuinka käytännöllisiä kuukuoret ovat. Tällä erää viherpirkko sisälläni myhäilee tyytyväisyyttään.
Alpakannahkakin on ehättänyt puikoille:

Tekeleen tarkempi esittely siirtyy hamaan tulevaisuuteen, sillä lanka ja puikot ovat ohuita (no jaa, lanka kulkee kaksinkertaisena nelosen puikoilla), mallikerta vitkasta vetää eikä ohjetta ole, joten mytystän valmista monen myngän ja mutinan kautta. Lankakin loppuu laskujeni mukaan kesken, joten neuleella on lähes kaikki edellytykset mörvelöityä. Lähes. Ufoksi päätymistä estävät tehokkaasti lehmänhermoinen sinnikkyyteni, langan ihana liukkaus ja suklaansuloinen väri.
Ja vielä viimeinen sananlasku:
aika - tai pikemminkin paikka -
tavaran kaupitsee. Länsisiiven työhuone on vielä tyystin kalustamatta, mutta silti Setä Sininen on tykännyt nokkauinailla siellä. Sitten keksin kiikuttaa olkkarin nurkassa käyttämättömänä lojuvan
kissapussin työhuoneeseen, ja johan vonkahainen keksi jutun jujun:

Jee!